lauantai 4. huhtikuuta 2015
perjantai 3. huhtikuuta 2015
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Kuravettä päälle! -Tai sitten ei...
...nimittäin totuus -tai ainakin virallinen tieto- on tarua ihmeellisempää. Näin on myös tänään aprillipäivänä.
Sain nimittäin iltapäivällä puhelun. (ja tämä siis ei ole aprillipila, totta joka sana)
Työterveyshoitaja soitti ja kyseli vointiani, sekä sielun- ja ruumiintilaa. Kerroin voivani nyt ihan hyvin. Jalka, jonka vuoksi alkuvuonna olin poissa töistä, tuntuu ihan hyvälle. Kävely sujuu, eikä kipuja ole. Terveystalon tiedostoissa nimeni oli nähtävästi liputettu kuin Mikkelin kaupungin nuorisotyössä. Hoitaja kertoi, että nimeni oli ponnahtanut esiin, kun on noita sairaslomapäiviä kertynyt jo tänä vuonna sen verran, että niiden määrä on ylittänyt jonkun tietyn raja-arvon, jonka jälkeen terveysviranomaiset aktivoituvat yhteydenottoon. Valtavan hieno asiahan on tämä. Yksin ei tarvitse jäädä ja otetaan koppi, jos näyttää siltä, että vaivat pitkittyvät.
Kuulumiseni kerrottuani puhelu kuitenkin otti käänteen kohti outoutta. Hoitaja nimittäin jatkoi hienovaraisella tiedustelulla siitä, millaisella aikataululla mahdollisesti itse voisin ajatella työhön palaavani. Hyvillä mielin ylpeänä sain kertoa, että palasin töihin kuukausi sitten, heti sairaslomani päätyttyä -ja olen siitä lähtien työskennellyt täyspäiväisesti. Kerroin toki myös rehellisesti sen, että ensimmäisen pari viikkoa olin todella väsynyt ja heti töistä kotiuduttuani jouduin menemään loppuillaksi sänkyyn ja nostelemaan jalkojani koholle -välillä jopa saman tien käydä yöunille, että seuraavana päivänä jaksaisin töihin taas. Mutta tästä on jo edetty niin, että olo ja kunto on kohentunut reilusti.
Mutta eihän se niin ollutkaan. Kävi nimittäin ilmi, että luulin vain kaiken olevan hyvin. Virallisen tiedon mukaan nimittäin olen edelleen sairaslomalla -enkä todellakaan jalkojeni vuoksi, vaan minulla on keuhkoembolia. Ja minä hölmö kun luulin, että se tulppa oli jalassa. Mutta kun papereissa näin sanotaan, niin näinhän se sitten on. Todennäköisesti siis kipu vain säteili jalkaani aiheuttaen psykosomaattisen oireyhtymän josta johtuen vain luulin, etten pystyisi kävellä. Olisi ehkä pitänyt kokeilla. Olisin saattanut hämmästyä yhtä paljon kuin tämä hoitajaparka, joka varmaan luuli järjenkin valon minulta himmenneen happisaturaation laskiessa, kun jaloista paasaan, vaikka keuhkot on puolikuolleet.
No sattuuhan näitä. Nyt on tiedot päivitetty oikeiksi. Mutta tietenkään en voinut jättää asiaa tähän. Ajan hengen nimenomaisesti tänään ollessa mitä on, ilmoitin kotijoukoille ja esimiehelleni olevani sairaslomalla keuhkoveritulpan vuoksi. Ja kehotin tottakai kysymään Terveystalosta, jos eivät muuten usko.
Työterveyshoitaja soitti ja kyseli vointiani, sekä sielun- ja ruumiintilaa. Kerroin voivani nyt ihan hyvin. Jalka, jonka vuoksi alkuvuonna olin poissa töistä, tuntuu ihan hyvälle. Kävely sujuu, eikä kipuja ole. Terveystalon tiedostoissa nimeni oli nähtävästi liputettu kuin Mikkelin kaupungin nuorisotyössä. Hoitaja kertoi, että nimeni oli ponnahtanut esiin, kun on noita sairaslomapäiviä kertynyt jo tänä vuonna sen verran, että niiden määrä on ylittänyt jonkun tietyn raja-arvon, jonka jälkeen terveysviranomaiset aktivoituvat yhteydenottoon. Valtavan hieno asiahan on tämä. Yksin ei tarvitse jäädä ja otetaan koppi, jos näyttää siltä, että vaivat pitkittyvät.
Kuulumiseni kerrottuani puhelu kuitenkin otti käänteen kohti outoutta. Hoitaja nimittäin jatkoi hienovaraisella tiedustelulla siitä, millaisella aikataululla mahdollisesti itse voisin ajatella työhön palaavani. Hyvillä mielin ylpeänä sain kertoa, että palasin töihin kuukausi sitten, heti sairaslomani päätyttyä -ja olen siitä lähtien työskennellyt täyspäiväisesti. Kerroin toki myös rehellisesti sen, että ensimmäisen pari viikkoa olin todella väsynyt ja heti töistä kotiuduttuani jouduin menemään loppuillaksi sänkyyn ja nostelemaan jalkojani koholle -välillä jopa saman tien käydä yöunille, että seuraavana päivänä jaksaisin töihin taas. Mutta tästä on jo edetty niin, että olo ja kunto on kohentunut reilusti.
Mutta eihän se niin ollutkaan. Kävi nimittäin ilmi, että luulin vain kaiken olevan hyvin. Virallisen tiedon mukaan nimittäin olen edelleen sairaslomalla -enkä todellakaan jalkojeni vuoksi, vaan minulla on keuhkoembolia. Ja minä hölmö kun luulin, että se tulppa oli jalassa. Mutta kun papereissa näin sanotaan, niin näinhän se sitten on. Todennäköisesti siis kipu vain säteili jalkaani aiheuttaen psykosomaattisen oireyhtymän josta johtuen vain luulin, etten pystyisi kävellä. Olisi ehkä pitänyt kokeilla. Olisin saattanut hämmästyä yhtä paljon kuin tämä hoitajaparka, joka varmaan luuli järjenkin valon minulta himmenneen happisaturaation laskiessa, kun jaloista paasaan, vaikka keuhkot on puolikuolleet.
No sattuuhan näitä. Nyt on tiedot päivitetty oikeiksi. Mutta tietenkään en voinut jättää asiaa tähän. Ajan hengen nimenomaisesti tänään ollessa mitä on, ilmoitin kotijoukoille ja esimiehelleni olevani sairaslomalla keuhkoveritulpan vuoksi. Ja kehotin tottakai kysymään Terveystalosta, jos eivät muuten usko.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)