tiistai 1. helmikuuta 2011

Toiminta tehostuu - palvelu paranee?


Posti tehostaa toimintaansa. Omalla kotikylällämme se tarkoittaa sitä, että enää tänään ei postinkantaja tyhjää kyläkaupan seinustalla olevaa kirjelaatikkoa. Kylällämme on käytössä noutomerkki -käytäntö. Kun lähtevää postia on, laitamme sen omaan laatikkoomme ja laatikon kanteen merkiksi tästä heijastimen. Näin postinkantaja osaa ensin tyhjätä laatikkomme ja vasta sitten täyttää sen. Eilen vielä siis lähtevä posti tiputettiin oman postilaatikkomme vieressä olevaan kirjelaatikkoon.

Postinkantajan kallista aikaa säästyy tässä huomattavasti. Hänen ei enää tarvitse joka arkipäivä avata avaimella kirjelaatikkoa tarkastaakseen, onko siellä postia. Hän näkee heti heijastinmerkistä, missä laatikossa on postia lähdössä maailmalle. Näitä kirjelaatikoita on tässä kyseisessä kantopiirissä käsittääkseni kolme kappaletta. (voin toki olla väärässä, ehkä niitä on jopa viisi) Ajansäästö on siis lähestulkoon pari minuuttia päivässä. Onhan tuo vuositasolla toki työpäivän verran säästöä -mikäli siis muistetaan olla kellokortin kanssa tarkkana.

Kirjesalaisuus vähän tässä huolettaa. Heijastin postilaatikossa kertoo paitsi postinkantajalle, myös kaikelle muulle kansalle, että tuossa laatikossa on postia lähtemässä. Konstikos sieltä on keppostelijoiden käydä tekemässä käytännön pila tai opportunistien kokeilla, josko mummot lähettäisivät lastenlapsilleen rahaa kirjeitse. Mukavaa ei ole heilläkään, jotka omistavat lukittavat postilaatikot. Kirjeen postinkantaja sieltä saa vain, jos laatikon jättää auki. Jos laatikon jättää auki, niin kantta nostaessa laatikon etuseinä avautuu ja sisältö saattaa pudota.

Vaikeaa olisi muiden tahojen näin toimintaansa tehostaa. Nopeasti loppuisivat asiakkaat pankista, jos talletusta tekemään tuleva asiakas löytää edestään tiskin ilman virkailijaa. Tiskillä olisi laatikko, johon rahansa voisi jättää odottamaan sitä, kun virkailija taas seuraavana päivänä käy laatikon tyhjäämässä.

Kovasti voisi sanomista tulla siitäkin, jos hautausmaan portilla olisi kyltti, jossa kerrottaisiin mihin vainajan voisi jättää siunaamisen jälkeen odottamaan viikottaista haudankaivuupäivää.

Eikä ihan ilman mielenliikutuksia varmaan sujuisi sekään, että hotelleissa aamiastarpeet ovat esillä, mutta jokaisen tulisi itse oma aamiaisensa valmistaa. Hinnassa ei tietenkään olisi mitään eroa vanhaan käytäntöön, jonka mukaan aamiainen on valmiina nautittavaksi, kun hotellivieras aamiaisravintolaan astuu.

Ei. Tällainen ei kovin helposti onnistu kuin Itellalta. No... ehkä VR:ltä...
Monopoli on kiva! -Lautapelinä.