tiistai 20. joulukuuta 2011

Eettisiä lahjoja.


Vuonna 2005 Kirkon Ulkomaanapu toi markkinoille Toisenlaiset Lahjat. Sympaattiset pikku vuohet valloittivat suomalaisten sydämet ja kymmenet tuhannet ihmiset ovat vuosien varrella hankkineet jo lähes 50 000 vuohi-lahjaa ja näin ovat paitsi ilahduttaneet läheisiään persoonallisella lahjalla, myös auttaneet kehitysmaiden köyhimpiä ihmisiä yli 30 maassa ympäri maailman. Vuohien lisäksi suomalaiset ovat hankkineet ystävilleen (ja kehitysmaiden asukkaille) yli 75 000 koulupuku -lahjaa, yli 17 000 Naisten Pankin ammatti -lahjaa sekä yli 350 kaivo -lahjaa. Vanhat suositut lahjat ovat pitäneet hyvin pintansa lahjalistoilla vuodesta toiseen. Uusiakin lahjavaihtoehtoja ilmestyy ajoittain. KUA:n uusin toisenlainen lahja on nimeltään hedelmäpuut -lahja.


Konsepti on ollut menestys. Vuosi vuodelta ihmiset hankkivat entistä enemmän eettisiä lahjoja. Se on oikein hyvä asia. Meillä kun tuota aineellista hyvää kuitenkin on enemmän tai vähemmän runsain mitoin, kun oikein maailmanlaajuiseen mittapuuhun asioitamme asettelemme.


Moni muukin taho on huomannut ihmisten kasvavan halun auttaa kaukana asuvia lähimmäisiään. Eettisiä lahjoja tarjoaa tänäkin jouluna KUA:n lisäksi ainakin Amnesty International, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Suomen Pakolaisapu, Suomen World Vision, Unicef ja WWF Suomi. Lahjan antajalla on nyt varaa valita. Valinnan voi tehdä vaikka sen mukaan, mitä haluaa lahjoittaa, tai sitten sen mukaan, kenen kautta haluaa lahjoittaa, tai mihin kohteeseen haluaa lahjoittaa.  


Eettisten lahjojen ollessa kyseessä suuri -ääneenkin lausuttu kysymyspari kuuluu: "Meneekö apu varmasti perille?" ja "Kuinka suuri osa lahjoituksista menee kohteisiin?"  Järjestöt vakuuttavat kilvan avun menevän perille ja valtaosan lahjoitussummista menevän nimenomaan avustustyöhön. Järjestöt pyrkivät pitämään toimintansa läpinäkyvänä. Ulkoministeriön kumppanuusjärjestöjen toimintaa tuetaan ja tarkkaillaan. Ministeriö takaa, että niiden apu menee perille.


Toki keräyksistä on aina kuluja. Eri järjestöillä kulujen määrät vaihtelevat. Pienimmillä kuluilla pyörii KUA:n Toisenlainen Lahja sekä Suomen Pakolaisavun Parempi Lahja. Näissä molemmissa kulujen osuus on n 15% lahjoitusten määrästä. Muilla järjestöillä kulujen osuus on jonkin verran suurempi.


Tässä vaiheessa en malta olla kertomatta, että on yksi taho, jonka kautta lahjoitetut eettiset lahjat menevät täysimääräisesti tarkoitettuihin kohteisiin. Kulujen osuus on 0% ja apu menee taatusti perille juuri siihen kohteeseen,  johon lahjan antaja on sen tarkoittanutkin menevän. Lahjoitussummista käytetään kohdennetusti 100% siihen avustuskohteeseen, mihin lahjoittaja on sen tarkoittanut käytettävän. Tällä hetkellä lahjoituskohteita on neljä, mutta lisää avustuskohteita on luvassa lähitulevaisuudessa.


Onneksi on valinnanvaraa ja voit tehdä lahjoituksen haluamaasi kanavaa käyttäen, mutta mikäli haluat, että 100% lahjoittamastasi summasta käytetään kohteeseen, johon olet avun tarkoittanut, valintasi on Z-miehen Erillaanen lahja.


Erillaasen lahjan voit antaa läheisellesi vaikka jo tänä jouluna. Tai vaihtoehtoisesti syntymäpäivälahjaksi, valmistumislahjaksi, vuosipäivälahjaksi, tai sitten ihan muuten vain. Olen varma, että yllätät lahjan saajan täydellisesti. Takaan, että hän ei olisi villeimmissä kuvitelmissaankaan voinut ajatella saavansa lahjaksi Z-miehen Erillaasen lahjan.  Lahjavaihtoehtoja on siis neljä. Kaikkiin voit osallistua haluamallasi summalla. Esitetyt summat ovat vain kertomassa avun tarpeen suuruudesta. Pienelläkin lahjalla voit ilostuttaa läheisiäsi suuresti ja auttaa avustuskohdetta merkittävästi. Tässä tällä hetkellä valikoimissa olevat Erillaaset lahjat:





Zunkkis elää vailla puhdasta vettä. Ilkeä bakteeri on vallannut kaivon ja saastuttanut kaivoveden. Zunkkis joutuu peseytymään likavedessä. Juomavetensä hän joutuu ostamaan Venäjältä. Koirien juomavettä keitetään minuuttitolkulla. Kaivon puhdistaminen ja veden desinfioiminen maksaa yli 600€. Lisäksi kaivoveden laboratoriotutkimukset maksavat n 200€. 
Anna eettinen lahja läheisellesi osallistumalla Zunkkiksen kaivon puhdistamiseen.
Lahjoituksen voit tehdä tilille FI8731313002639300
Viestikenttään viestinä: "Kaivon puhdistamiseen", sekä oma sähköpostiosoitteesi.
Saat sähköpostissa lahjakortin, jonka voit antaa lahjan saajalle.





Zunkkis asuu kaukana kaikesta Päästäkseen lähelle kaikkea, hän tarvitsee autoa, joka tarvitsee polttoainetta ja huoltoa. Jotta Zunkkis voisi ostaa polttoainetta ja huollattaa autoaan, hänen on käytävä töissä. Töihin hän joutuu kulkemaan autolla.Autolla, joka siis tarvitsee polttoainetta ja huoltoa.Polttoainekustannukset Zunkkiksen työmatkoilla ovat 6.80€/työpäivä. 
Anna eettinen lahja läheisellesi osallistumalla Zunkkiksen työmatkakustannuksiin. 
(6.80€/pv, 34€/vko, 136€/kk)
Lahjoituksen voit tehdä tilille FI8731313002639300
Viestikenttään viestinä: "Työmatkakustannuksiin", sekä oma sähköpostiosoitteesi.
Saat sähköpostissa lahjakortin, jonka voit antaa lahjan saajalle.





Zunkkiksella on kaksi koiraa. Koirat tarvitsevat ruokaa elääkseen.
Koirien ruokakustannukset ovat 50€/kk. 
Voit auttaa Zunkkiksen koiria elämään täysipainoista koirien elämää antamalla eettisen lahjan läheisellesi.
Lahjoituksen voit tehdä tilille FI8731313002639300
Viestikenttään viestinä: "Koirien ruokkimiseen", sekä oma sähköpostiosoitteesi.
Saat sähköpostissa lahjakortin, jonka voit antaa lahjan saajalle.





Zunkkis ylläpitää blogia. Jotta se olisi mahdollista hän tarvitsee toimivan internet-yhteyden. Koska Zunkkis asuu kaukana kaikesta, internet -yhteyksiä tarjoaa vain yksi yritys. Sen vuoksi hintakilpailua ei ole ja Zunkkis joutuu maksamaan 2Mb:n internet -yhteydestään kovan hinnan.
Voit mahdollistaa Zunkkiksen blogin jatkuvuuden antamalla läheisellesi eettisen lahjan.
Yhden kuukauden internet -yhteyden hinta Vuoriniemellä on 53.50€
Lahjoituksen voit tehdä tilille FI8731313002639300
Viestikenttään viestinä: "Internet -yhteys Zunkkikselle", sekä oma sähköpostiosoitteesi.
Saat sähköpostissa lahjakortin, jonka voit antaa lahjan saajalle.




Keräyslupa saatu vaimolta: 
Z: "Saanko yrittää hankkia rahaa laskunmaksamisia varten, ettemme joutuisi mieron tielle, kun joulukin on tulossa?"
Vaimo: "Tee mitä lystäät, kunhan et mua sotke kummallisuuksiisi."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti