Mistäs minä olinkaan kotoisin?

Eilisiltana ja tänään päivällä viihdytin flunssaista itseäni muistelemalla, missä kaikkialla olenkaan asunut. Siihen kimmokkeen antoi oikotie.fi:n "Elämäni talot" -sivusto.

Maailma -ja ennenkaikkea osoitteet- muuttuu kuntaliitoksien myötä ja ilmankin. Eipä enää meinannut kartalta taloja löytyä. Vanhempiini turvauduin, kun en tiennyt enkä muistanut ensimmäisten kotieni osoitteita. Vaan vähän meni hakemiseksi siltikin.
Vielä -70 -luvun alussakin posti tuli Evijärvellekin pelkästään osoitteella "Evijärvi kk".
Ei käytetty lähiosoitetta. Postin Kustit tiesivät kuka missäkin asui. Kuntaliitoksiakin on muutamassa asuinpitäjässäni jo tapahtunut, mutta ainoastaan ensimmäisen kotini osoite Seinäjoella oli muuttunut. Googlemapin suosiollisella avustuksella löytyi kuitenkin sekin talo loppujen lopuksi.

Kolmesta kodista en löytänyt kuvaa edes googlemapista. Itseäni hämmästytti se, että ensimmäistäkään kuvaa en löytänyt siitä kodista, jota kutsun kodikseni. Siis siitä, jota tarkoitan silloin, kun joku kysyy mistä olen kotoisin. Siihen aikaan ei Juhalla ollut käytössä digikameraa. Paperikuviakaan en tähän hätään löytänyt ruudulle liimattavaksi. Vaan enköhän mä sen kuvankin jostain löydä. Kyllä mulla sellaisiakin on. Olen nähnytkin. Pitää tunkeutua syvemmälle 41000 kuvatiedoston syövereihin. Siellä se jossain on..

Niin... Mistä minä olen kotoisin? Mikä sen määrittää? Onko se koti tietyssä elämänvaiheessa? Koti, jossa on asunut pisimpään? Ensimmäinen koti? Koti, jossa vanhemmat asuvat? Koti, josta on lähtenyt maailmalle? Onko kyse paikasta, henkilöistä, ympäristöstä, vai enemmän ja vähemmän kaikista näistä?

Itse pidän kotinani (nykyisen ohella) viidettä kotiani. Se on kieltämättä kodeistani se, jossa olen asunut pisimpään (ja useampaan kertaan), jossa vanhempani asuvat, jossa on otettu yhteen ja kasvettu, josta olen lähtenyt maailmalle.

Tähän saakka takanani on 17 muuttoa. Eilen juuri äidiltäni kuulin ensimmäisestä. Kuljetusliike Rinkinevan kuorma-auton lattialla jossain korissa makaili Juha n.6kk Seinäjoelta Evijärvelle. Ei ollut turvaistuimia matkassa tuolloin. Selittänee jotain, tai kaiken.

Sellainen kummallisuus pitää vielä tässä mainita, että olen asunut asunnoissa, joissa aiemmin on ollut kutomo, hammaslääkäri ja pappila. Olen asunut myös kirkon yläkerrassa. Nykyään asun entisessä neuvolassa.

Muuttoliikettäni pääsee tutkailemaan tästä.

Kotilieden lämmössä!

Eilen vihdoin siitä tuli totta! Saimme käyttöluvan keittiömme nurkassa olevalle puuhellalle. Hella on ollut käyttämättömänä lähes parikymmentä vuotta. Hellan takaa löytyi edellisen asukkaiden jäljiltä rouvan -nyt jo edesmenneelle- miehelleen 21 vuotta sitten antama nimipäiväkortti.

Edellisenä syksynä saimme toisen hormin auki ja luvan käyttää takkaa, jota sitäkään ei oltu käytetty yli kymmeneen vuoteen. Nyt syksyn tullen aloimme unelmoimaan mahdollisuudesta saada myös puuhellan pesään tulet ja nuohoojan saavuttua rupesimme asiaa tutkiskelemaan. Loppujen lopuksi tilanne vaati nuohoojalta kaksi käyntiä ja neljän tunnin urakkaa, sekä meiltä uunin halkeamien paikkaamista.

Hormi vaati nuohoojalta parin tunnin taistelun jälkeen tilannekatsauksen tekemisen, aikalisän ottamisen ja takaisintulemisen järeämmän kaluston kanssa. Mutta sitten alkoikin tapahtua. Tukkeutunut hormi kätki sisälleen muutaman sadan ampiaisen ruumiit, erinäisen määrän sammalta, multaa ja kiviainesta. Mutta niin vain taivas tuli näkyviin ja saatoimme hyvillä mielin siirtyä nauttimaan moccamasterin keitoksista.

Tänään, kun paikkolaasti oli sopivasti jo kuivunut oli vihdoin aika laittaa tulet pesään. Nyt on mieli - ja tupa - hyvä, lämmin, hellä. Rouva kaivoi espressopannunkin esille ja kiehautti pikkukupilliset elämän tummaa eliksiiriä.

Porin Valun valmistama Kotiliesi 30 -puuhella. Vaatii pientä siistimistä vielä. Parinkymmenen vuoden apupöytänä olo on jättänyt jälkensä. Vesisäiliö on myös ajan myötä kadonnut jäljettömiin.

Sumpit pihisemässä!

Kupillinen vaimokullan keittämää espressoa.