perjantai 8. huhtikuuta 2011

Lentäjän poika ja Rafaelin enkeli


Jos suomenmaasta pitäisi nimetä pari artistia, joita ei kovin usein saada houkuteltua konsertoimaan, niin sormi saattaisi osoittaa kohti Edu Kettusta ja Pekka Ruuskaa. Nyt kuitenkin herrat ovat innostuneet konsertoimaan -ja vieläpä yhdessä. Innostuneet jopa niin kovasti, että ihan Savonlinnaan olivat tiensä löytäneet. Tottahan sinne piti päästä. Ja hyvä oli että piti.

Kaiken tämän nykyajalle ominaisen kiireen, melun ja hössötyksen keskellä oli upeaa huomata, miten pienillä asioilla ja vähillä eleillä pidetään tunnelma korkealla ja yleisö hallussa. Lavalla miehet mustissaan, pari baarijakkaraa, kitaraa ja huuliharppua. Rekvisiittana vanha nojatuoli, kolmas kitara, flyygeli, viherkasvi ja pari jalka- ja pöytälamppua.

Ihan perinteinen duo-keikka ei ollut kyseessä vaan artistit esittivät laulujaan vuorotellen. Toisen esiintyessä toinen kuunteli ja kommentoi kappaletta joko sanoen jotain, tai omalla kappalevalinnallaan. Valmista biisilistaa ei ollut, vaan joka esitys on omanlaisensa. Muutamassa kappaleessa yleisö sai nauttia kitarakomppauksesta ja stemmalaulannastakin.
Hienoja kappaleita. Hienot esiintyjät. Hieno ilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti