torstai 29. syyskuuta 2011

Facebook ei tiedä juurikaan elämästäni!


Onpa ollut hirvittävä haloo ja hulabaloo viimepäivinä facebookin uusimmasta -vasta tuloillaan olevasta uudistuksesta, jonka on kerrottu olevan ehkäpä suurin mullistus sitten alkuaikojen. Esimakua on tihkunut jo uutisnauhan, tilausten ja uusien ystävälistojen myötä.

Se iso, suuri ja valtava muutos on profiilisivun kokema facelift, jonka myötä sivu muuttuu aikajanaksi, josta on helppoa selailla kaikkea, mitä on aikojen saatossa facebookkiin syöttänyt. Facebook tarjoaa mahdollisuuden rakentaa omasta elämästään leikekirjan. Sinne voi lisäillä kuvia, tekstejä, videoita ja elämän suuria ja pieniä tapahtumia.

Suurihan tuo muutos on ja ensialkuun saattaa näyttää hankalalta hahmottaakin. Lieköhän muutoksen pelko ja median huutomerkatut otsikot syynä siihenkin, että omalta kaverilistaltanikin on eilisen ja tämän päivän aikana hävinnyt kuusi henkilöä.

 Kovaan ääneen on myös huudeltu ja kauhisteltu sitä, että facebook tietää kaiken elämästäni. Paskapuhetta! Ainakaan omasta elämästäni facebook ei tiennyt juurikaan. Ei löytynyt tietoa siitä, kenen kanssa olen naimisissa, koska olen naimisiin mennyt, vanhemmistani ei minkäänlaisia henkilötietoja. Eipä löytynyt myöskään tietoa siitä, mihin pankkiin palkkani maksetaan, enempää kuin siitäkään mitä luottokorttia käytän -vai käytänkö mitään. Onpa kotinikin merkitty kartallekin -viisi kilometriä sivuun oikeasta sijainnistaan. Jopa puhelinnumero oli väärä. (Siihen olen kyllä itse syyllinen, toisin kuin kotitalomme väärään sijaintiin. Eikä se puhelinnumero enää ole väärä. Nyt facebook tietää oman numeroni. Mutta vain siksi, että haluan sen olevan niin.) Sen sijaan aikamoinen määrä mitä kummallisempia ja merkityksettömämpiä -mutta sitäkin tilannesidonnaisempia päivityksiä ja linkkauksia löytyi kyllä. Jotkut jopa ihan osuvia ja hauskojakin.

 Pääsääntöisesti facebook -kuten muutkin kaltaisensa, tietävät sen mitä itse itsestämme jaamme tai sallimme muiden jakaa. Mitään kummempaa hätää ei ole tämänkään fb-päivityksen tiimoilta. Kaikki, mitä näkyville tulee, on ollut näkyvillä ennenkin. Nyt niitä ei vain tarvitse kaivella mistään. Ne tulevat ihan sujuvasti näytölle ruutua scrollaamalla. Mikäli jotkut menneet päivitykset arveluttaa, kannattaa varmaan vaikka jo ennakkoon käydä vähän niitä sieltä piilottelemassa. Sekin nimittäin onnistuu, ellei halua niitä kokonaan poistaa -mikä totta kai on aina mahdollista. Kuten sekin, mitä jakaa ja kenelle. 

Kaksi hyvää nyrkkisääntöä:
1) Mieti mitä jaat ja kenelle.
2) Muista aina välillä käydä -vaikka ihan huvin vuoksi tarkistelemassa ja päivittämässä yksityisyysasetukset kohdilleen.

 Ps. Nyt facebook tietää myös sen milloin olen mennyt naimisiin. Mutta vain, koska kerroin sen. Aion kertoa sille vielä jotain muutakin. Oikeastaan tuo aikajanajuttu näyttää aika kivalta idealta, kun sitä katsoo nyrkkisääntöjen läpi.


4 kommenttia:

  1. Facebook tietää kaikesta kaiken. Se mitä ei tiedä, ei ole olemassakaan!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Oho... harrastin vahingossa itsesensuuriä äskeisessä kommentissani...
    Niin, sitä olin sanomassa, että puhumattakaan Googlesta. Eritoten. mikäli plussapalvelu ottaa kunnolla tuulta alleen.

    VastaaPoista
  4. Mun blogissa on sulle tunnustus :)

    VastaaPoista