Hääpäivävalmisteluja

Kirjoitus perustuu vahvasti päänsisäisiin tapahtumiin. Ajoittain totuus liippaa hyvinkin läheltä. Missä kohdin -se jääköön arvoitukseksi sinne missä totuus sekoittuu kertomuksiin ja legendat syntyvät.

35075 tuntia sitten lupasimme toisillemme tahtoa oikein kovasti. Äsken totesimme tahtovamme edelleen. Uuden vuoden alkaessa liitossamme juhlistimme sitä valamalla uudenvuoden tinat. Vuoden vaihtuessa emme sitä tehneetkään, kun vielä kotiliedessämme ei tuli lämmittänyt. Nyt lämmittää. Joten nyt valoimme. Kaikenlaistahan sieltä näkyi. Saas nähdä, mitä se tietää..

Ennen tinojen valamista toki jo jonkin aikaa on tottakai pitänyt miettiä, miten sitä rakastaan muistaisi. Erilaisia vaihtoehtoja -keraamisiakin - pyöriteltyäni huomasin sitten ostaneeni hääpäivälahjaksi ilmapallon. Kaiken lisäksi ostin ilmapallaon tarpeeksi ajoissa, ettei vain jää lahja antamatta. No, hääpäivä vaihtui jo seuraavaan vuorokauteen, lahja on vielä saajansa ulottumattomissa. Ei kai se nyt niin päivänpäälle ole...

Ilmapallon kaveriksi ajattelin hankkia jotain, jota tiedän rouvan halunneen jo kauan. Hän on nimittäin asiasta joskus maininnut. (Osaan lukea vinkkejä...) Ostin hänelle kaksi paketillista kahvia. Ne hän sai ihan ajallaan.

Ei ole kahvin hankkiminenkaan enää yhtä helppoa kuin ennen. Ennen kahvia sai, kun käveli lähikauppaan ja otti paketin hyllystä, kävi kassalla lunastamassa kahvin itselleen ja käveli moccamasterin äärelle. Mutta ei. Ei enää. Enää ei kahvia saa Suomesta. Ei, mikäli haluaa tietyn merkkistä kahvia. Ja nyt halusin. Empiiristen tutkimusteni perusteella sitä ei saa muuten Venäjältäkään. Mutta Ruotsista saa. No sinnehän sitä sitten oli lähdettävä.

Mielen syövereistä palaili mieleen ne kerrat, kun takavuosina Tukholmassa kavereiden kanssa kävimme kuninkaanlinnan ikkunoiden alla huutelemassa prinsessa Madelainille "Madde kom till fönstret, här ropar Zunkkis!" ja kun kävin NK:ssä selvittelemässä Lindhin murhaa kameran ja maalarinteipin kanssa. Silloin taisin tulla luvanneeksi, että kolmen kruunun kaupunkia en enää läsnäololla kunnioittaisi, vaikka mieli kuinka tekisi tonkia esimerkiksi Adolf Frederickin kirkon hautausmaalle haudatun valtiomiehen selvittämätöntä tapausta kun kerran härrarna Beck och Wallander eivät asioihin tunnu saavan tolkkua.

Adolf Fredriks kyrka Tukholman keskustassa




Mutta nyt oli siis kahvia saatava. Yksin en rohkene matkaan lähteä, eikä presidentti Ahtisaarikaan ehtinyt sivustatukea antamaan Acehin kiireiltään. Mikä siis avuksi? No tottakai armas kollegio. Päätimme lähteä koko kirkon kasvatustyön voimin kahvia hakemaan Tukholmasta. Tämä jumalainen sotajoukko tukenani lähdin seilaamaan kohti Ruotsin valtakuntaa.

Näin jälkiviisaasti jälkikäteen osaan jo sanoa, että tämä suuri kirkollinen edustus oli ehkä hieman liian huomiotaherättävä tapa saapua maahan. Nimittäin olin harhautukseksi mennyt varaamaan suurkirkon puoleksitoista tunniksi, minkä ajan puitteissa muiden pällistellessä suurkirkkoa, itse ehtisin Drottninggatanilta käydä ostamassa kahvipaketit parempaan talteen ja sitten puolijuoksua satamaan ja pois kruunun aluevesiltä... Mutta siis nämä nuoresta prinsessastaan niin huolissaan olevat monarkit olivat saaneet tulostani vihiä ja ymmärtäneet tarkoitusperäni täysin väärin kuulessaan, että mukanani on tuhatkunta kirkon edustajaa ja matkan määränpäänä suurkirkko...

Prinsessa Madeline oli lähetetty Ameriikan ihmemaahan turvaan ja armeija oli hälytetty valmiuteen. Lisäksi Tukholma vielä näytti kauniimmat kasvonsa heittäessään räntäpaskaa päin näköä ihan koko päivän. Tästä kaikestahan seurasi se, että kun olin saanut Gevaliat ostettua ja ekologisesti paperikassiin pakattua, lähdin siis suunnitelman mukaisesti kohti satamaa. Mutta kuinka ollakkaan, päästyäni vanhan kaupungin alueelle, rummut alkoivat päristä ja torvet soida. Sen jälkeen joka puolelta saapui sotilaita. Hirvittävät määrät sotilaita ja ne lähtivät juoksemaan kohti.

Ruotsin armeijan erikoisjoukot valmistautumassa puolustamaan prinsessansa siveyttä.

En sitten jäänyt selvittelemään väärinkäsitystä, vaan päätin poistua niin nopeasti kuin vain pystyin -eli jokseenkin reippaahkoa kävelyvauhtia suomalaisen seurakunnan pihan poikki kohti satamaa, laivaa ja Suomea. Kulkemiseni oli tähän saakka ollut kuitenkin sangen verkkaista, sää oli koko ajan mikä oli, jalkarättejä muistuttavat lumihiutaleet läsähtivät kasvoille ja vaatteille kastelleen tehokkaasti. Kasvojen ja vaatteiden ohella lumihiutaleet raivasivat tiensä myös kauppakassiini -joka siis oli ekologisesti paperinen. Osumatarkkuus lumihiutaleilla oli sitä luokkaa, että jossain vaiheessa huomasin koko jutusta olevan pohjan poissa. Kuten oli tilanne myös kauppakassini kanssa. Sehän tarkoitti sitä, että kahvipaketit olivat tiessään ja koko reissu olisi ollut turha. Kylmäpäisesti päätin kääntyä takaisin. Olihan kyseessä kuitenkin hääpäiväkahvituksen kohtalo. Hetkisen seinänvierustoja nuohotessani jälkiäni takaisnpäin seuraten löysinkin kahvipaketit, poimin ne mukaani ja jatkoin matkaani sotilaiden askelten kaikuessa vanhan kaupungin kujilla.

Kadonneet ja jälleen löytyneet hääpäiväkahvituskahvipaketit.

Tästäkin selvittiin ja kai mä tästäkin toivun. Kiitos avusta mukanaolleille. Pikkusen kylmää hikeä pukkasi ilmoille iltapäivälehtien seuraavana päivänä kirjoittaessa Madelainen tummasta, raamikkaasta seuralaisesta. Joskus taru vain on totuutta ihmeellisempää.

Ai niin, se ilmapallo. Ei se sentään ihan tavallinen mikätahansailmapallo ole. Se on varustettu signeerauksella ja maailmassa niitä on yhteensä vain 65. Uskon sen olevan ihan tervetullut lahja.