Muutamat asiat elämässäni ovat jo pitkään olleet sangen liukuvia käsityksiä. Esimerkkeinä voisin mainita vaikkapa käsitteet pari ja huomenta.
Liukuvasti tulee ymmärtää, kun ilmoitan tulevani parin minuutin kuluttua. Myöskin suhteellisen epämääräinen on lukumäärä, jos "Otan tästä rasiasta pari suklaakonvehtia."
"Huomenta" tai "Huomentapäivää" on suustani totuttu työpaikalla kuulemaan ties mihin kellonaikaan. Yleensä silloin kun tervehdyksen kohteen ensimmäistä kertaa tapaan kyseisenä päivänä. Muutenkaan en osaa sijoittaa kyseisiä tervehdyksiä kellotaululle. Huomenen ajankohta riippuu täydellisesti siitä, milloin on herännyt. Heräämisen jälkeen tietyn epämääräisen ajan on hyvä tervehtiä hyvin huomenin kanssaeläjiään.
Toisaalta hyvin ehdoton olen esimerkiksi siinä, voiko perhepizzaksi kutsua pizzaa, jonka halkaisija on pienempi kuin Pizzahurtin hurttikoon pizzan. Ei voi.
Edelliseen kirvoitti tänään kle 13.29 osunut puhelinkeskustelu, joka sujui suurinpiirtein tähän tapaan:
Puhelin soi. (Autenttisuuden välittämiseksi voit kuunnella soittoäänen tästä)
Z-mies: Zunkkis
Soittaja: -Onko Juha Hakala? (Aika usein kysytään tuota, eikö ihmiset tiedä, kenelle ovat soittamassa??)
Z: On kyllä, hyvää huomentapäivää.
S: No nyt on kyllä jo hyvästi iltapäivän puolella. Onko Tuulilasi sinulle tuttu lehti? Minulla olisi tarjota sinulle todella edullisesti puolen vuoden lehdet.
Z: Siinä tapauksessa, kiitoksia soitosta. Ostan puhelimitse myytäviä tuotteita vain aamupäivisin. Kuulemiin.
S: Ai..kuulemiin.
Nyt tää tietenkin soittaa huomenna sitten heti aamusta tietämättä, että aamut ne vasta vaikeita ovat.. Varsinkin, kun huomisaamuna on ensimmäinen työpäivä yli viikon vapaiden jälkeen.
Voi, milloin oppisin pitämään suuni?
Nyt on aika työntää pää uuninluukkuun. Ei tosin tästä johtuen, vaan huomista nuohousta silmälläpitäen. Keittiön puuhellan uuninpohjaan pitää vähän laittaa paikkolaastia, jos vaikka huomenna saisi puuhellalle käyttöluvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti